Loviisan Sibeliuspäivät

PAMI KARVONEN, piano

PAMI KARVONEN

”Pami Karvonen´s art of playing piano is like listening a big symphony orchestra.” Dalton Baldwin
Pami Karvosen muusikkouden muodostavat toiminta pianistina, säestäjänä, opettajana, urkurina, kuoronjohtajana ja hiljaisuuden retriittien ohjaajana.

Sanan ja sävelen liitto ovat Karvosen intohimo. Suomi 100 -juhlavuonna hänellä oli Arto Noraksen kutsumana kunnia suunnitella Naantalin musiikkijuhlien Kultarannan ”Katso pohjoista taivasta” -konsertin ohjelmaa Jenni Haukion runoantologian innoittamana. Konsertissa kuultiin mm. Aulis Sallisen Johanna Rusanen-Kartanolle, Ville Rusaselle ja Pami Karvoselle omistaman uuden teoksen kantaesitys.

Karvonen on esiintynyt useiden kansainvälisten laulajien kanssa. Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat muun muassa Johanna Rusanen-Kartano, Juha Uusitalo, Riikka Hakola, Qiu Lin Zhang ja Robert Holl.

Pami Karvonen on Lux Musicae -tapahtuman perustaja. Karvonen toimi tapahtuman taiteellisena johtajana yhdentoista vuoden ajan. Hän on myös Siuntion Lauluakatemian perustaja yhdessä Johanna Rusanen-Kartanon kanssa.

Vuonna 2015 Pami Karvonen soitti Sibelius 109 -konserttisarjassa kaikki Sibeliuksen 109 yksinlaulua neljän konsertin sarjana Helsingin Ritarihuoneella. Laulajina esiintyivät muun muassa Monica Groop, Jorma Hynninen, Helena Juntunen, Waltteri Torikka ja Christian Juslin. Helsingin Sanomien Vesa Siren piti konserttisarjaa ”valtavana urakkana ja fantastisena kulttuuritekona”.

Pami Karvonen on ensimmäinen länsimainen pianisti, joka on kutsuttu esittämään kiinalaista musiikkia Hong Kongin kiinalaisen orkesterin solistina. Hän on esiintynyt Hong Kongin kulttuurikeskuksen suuressa salissa muun muassa Kiinan kansalliskonserton Yellow River -teoksen pianosolistina. Karvonen on vieraillut Kiinassa yhteensä seitsemällä konserttikiertueella. Ensi kaudella 2019 hän esiintyy muun muassa Hong Kongissa Ravelin G-duurikonserton solistina.

Vuonna 2016 Pami Karvoselle myönnettiin Suomen Kulttuurirahaston apuraha Kaija Saariahon musiikin parissa tehtävää projektia varten. Vuonna 2017 hänet palkittiin Pro Musica -säätiön apurahalla taiteellisesta työstään pianistina. Kesäkuussa 2018 Karvonen oli pianistina mukana taltioimassa Kaija Saariahon musiikkia elokuvaan Mirages. Elokuvan ohjaa Marikki Hakola. Elokuussa hänet on kutsuttu esiintyjäksi Ranskaan Figeacin kansainväliselle musiikkifestivaalille.

Syyskuussa 2018 Kirjapaja-kustantamo julkaisee Pami Karvosen ja Tommi Sarlinin kirjan Kalaonnea – Järveltä ruokapöytään.