Loviisan Sibeliuspäivät

Ajankohtaista

Loviisan laulu ry Loviisan Sibeliuspäivien järjestäjäksi 2021

Loviisan laulu ry valittiin hyvinvointilautakunnan kokouksessa ti 13.10. Loviisan Sibeliuspäivien 2021 järjestäjäksi

Loviisan laulu yhdistys perustettiin alun perin Loviisan Rauhanfoorumin yhteydessä järjestettävien laulujuhlien taustaorganisaatioksi, mutta on ollut viime vuodet tauolla, sillä laulujuhlia ei ole järjestetty. Yhdistys on asettanut projektia varten valiokunnan. Tapaamista suunnitellaan kaupungin edustajien ja valiokunnan kanssa festivaalin järjestämisen vastuunjaosta.

”Loviisassa on valtava potentiaali kulttuurille. Haluamme kantaa kortemme kekoon,” ​sanoo työryhmän jäsen ​Tomas Takolander​. ”​ Kyllä. Jos haluamme, että Sibeliuspäivillä on tulevaisuus, pitää meidän tehdä asian eteen jotakin,”​ vahvistaa Rogier Heijnsbroek​.

Festivaalia suunnitellaan kolmipäiväiseksi: 5-8 konserttia eri paikoissa Loviisan seudulla syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna (3.-5.9.2021). Perinteisten konserttisalien lisäksi suunnittelemme ”site-specific” konsertteja epäkonventionaalisiin, merkityksellisiin paikkoihin ja tiloihin, esim. teollisuushalleihin. Kaikki riippuu luonnollisesti kerättävästä rahoituksesta.

“Haluamme laajentaa repertuaaria laadusta tinkimättä,” j​atkaa Takolander. ​”Klassisella taidemusiikilla tulee jatkossakin olla keskeinen asema, mutta tilaa suunnitellaan myös uudelle musiikille ja hauskoille ja erikoisille jutuille. Haluamme sitouttaa paikallisia ihmisiä ja toimijoita. Toivomme tapahtumasta loviisalaisille merkityksellistä. Luonnollisesti toivomme festivaalin houkuttelevan väkeä muualtakin.”

Saavutettavuus on tärkeä lähtökohta ja toivomme saavuttavan laajan yleisön kaikenikäisiä ihmisiä. Toivomme myös laajaa yhteistyötä itäuusmaalaisten yritysten ja yhdistysten kanssa. Esim. Porvoonseudun musiikkiopisto on ollut tärkeä kumppani festivaalin järjestämisessä monia vuosia ja yhteistyön jatkuminen olisi elintärkeää.

”​Toivomme kaikkien kiinnostuneiden ottavan yhteyttä. Yhdistys toivottaa tervetulleiksi uudet, niin kannattaja- kuin aktiivijäsenet ja työryhmä ottaa ilolla vastaan ideoita ja apua niin taiteelliseen kuin hallinnolliseen työhön.​”